Televisiosarja lääkäri- ja pelastushelikopterien toiminnasta
PELASTUSHELIKOPTERI
Televisiosarja lääkäri- ja pelastushelikopterien toiminnasta
Ilmarin matkassa kuvataan kesän aikana uutta dokumentaarista televisiosarjaa nimeltä Pelastushelikopteri. Sarjaa päästään seuraamaan Jimiltä tulevana syksynä.
Sarjassa seurataan lääkäri- ja pelastushelikopterien elintärkeää ja monipuolista toimintaa, johon tutustutaan sekä kopterissa työskentelevien henkilöiden että erilaisten pelastustehtävien kautta. Ohjelmasarja perustuu todellisiin tapahtumiin. Ohjelman toteuttamisessa ovat mukana lääkärihelikoptereista Ilmari Joroisilla, Medi-Heli Vantaalla ja Sepe Oulussa sekä Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueet Helsingissä ja Turussa. Ohjelmasarja vie katsojan matkalle, jolle hän ei toivottavasti tosielämässä joudu. Ohjelma tekee tunnetuksi lääkäri- ja pelastushelikopterin inhimillisesti kiinnostavaa toimintaa, jonka avulla voidaan pelastaa henkiä.
Kuvaukset on suunniteltu yhdessä lääkäri- ja pelastushelikopterien toiminnasta vastaavien henkilöiden kanssa. Ohjelma toteutetaan niin, ettei sen tekeminen vaaranna perustehtävien suorittamista. Ohjelman tuotannossa varmistetaan helikopterin asiakkaiden yksityisyyden suojan toteutuminen.
Tv-sarjan tuottaa Nelonen Medialle tuotantoyhtiö Aito Media Oy. Aito Media on Tampereella ja Helsingissä toimiva televisiotuotantoyhtiö, jonka pyrkimyksenä on tehdä oivaltavia ohjelmia oikeasti tärkeistä asioista. Yrityksen tuotanto koostuu pääasiassa asiaohjelmista, dokumentaarisista sarjoista sekä dokumenteista. Ohjelman tuottajana toimii Jutta Tuomaala ja vastaavina tuottajina Eero Hietala ja Ilkka Hynninen.
Lisätietoja yrityksestä:
www.aitomedia.fi
pelastushelikopteri@aitomedia.fi
Puh. 050 – 598 7138




